Heinäkuun startti ja syksyn suunnitelmat

Kun maaliskuussa sain diagnoosin rautavajeesta, mahdollisesta kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja siitä johtuvasta aineenvaihdunnan stopista, hölläsin aika huolella treenin ja ruokavalion suhteen. Ihan rehellisesti heitin pyyhkeen kehään ja annoin itseni vaan elää ilman turhia rajoituksia nauttien liikunnasta sen verran kuin jaksan. Motivaatio tarkkaan dieettiin ja treenaamiseen oli aika miinuksella, kun kahden kuukauden kiristelyn aikana lihoin muutaman kilon sen sijaan, että olisin laihtunut.

Olen seurannut nyt Facebookissa eräitä kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyviä ”tukiryhmiä” ja tunnistanut ehkä ilmiön, johon itsekin ”sorruin”. Kun kaikkensa yrittää ja fysiikka laittaa vastaan, on todella vaikea jatkaa ja taistella. On helpompi vain olla, koska väsyttää ja kaikesta huolimatta niitä kiloja kertyy. Mielummin sitä nyt lihoo nauttien pasta-annoksia ja viiniä kuin dieetillä ollessa, jos tulos on ihan sama – kärjistetysti. Takaraivossa olen kuitenkin tiennyt, että kun lääkitys alkaa vaikuttaa ja arvot alkavat olla viiterajoissa, haluan omistautua terveellisemmille elämäntavoille ja laihtua kokoon, missä mahdun vanhoihin vaatteisiini.

Köpis Juhannuksena 2018

Kehopositiivisuuden aikakaudella laihduttamista katsotaan vähän pahalla enkä ole paljon aiheesta huudellut julkisesti. Jotta saan parhaan tuen ja motivaation, on minun tehtävä tästä projektista vähän julkisempi ja halusin perustaa sille omistetun julkisen Instagram-tilin. Minua voi alkaa seurata lisäämällä Instassa nimimerkillä @foreverproject 🙂

Luonollista treeniä ja lähes holiton linja

Oma kesälomani alkaa vasta elokuun puolessavälissä ja suurin osa työkavereista on lomalla koko heinäkuun, joten mikä sen parempi aika keskittyä itse treeniin! Tavoitteena on kävellä työmatkat ainakin kaksi kertaa viikossa (yhteensä noin 10-12km edestakaisin) ja käydä salilla ainakin 2 kertaa viikossa. Salitreenit tulevat olemaan vähän kovemmalla sykkeellä ja kehonpainolla tehtävää circuit-tyyppistä treeniä.

Heinä-elokuussa jää Aperol Sprizit vähemmälle!

Koska treenin sanotaan olevan vain 20% painonpudotuksessa, pitää myös keskittyä syömään paremmin. Se tarkoittaa tässä tapauksessa säännöllisempää syömistä, vähemmän tärkkelyspitoisia hiilareita ja paljon vähemmän alkoholia. Heinäkuun lopulla tulee yhtenä viikonloppuna varmasti nautittia roseeta, mutta muuten ollaan alkoholittomien juomien armoilla lomaan asti.

Elokuun lopulla jatkan personal trainerin kanssa ja silloin starttaa myös töissä (toivottavasti) ns. sporttiklubi, jonka tarpeessa on varmasti aika moni kesäloman jälkeen. Silloin laitetaan tahti vähän kovemmalle!

// Shortly in English: When others have their summer holidays I’ll be working out and focusing getting my ass smaller.

Leave A Reply

* All fields are required

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.