Tipaton tammikuu ja alkoholi

Aikuisikääni ei mahdu montaa kokonaista kuukautta jolloin en olisi nauttinut alkoholia. Se kuuluu sosiaaliseen elämääni välillä pulloittain ja välillä lasi sinne ja tänne. Valitettava totuus on myös se, että se on jo hetken aikaa ollut suurimpana esteenä painonpudotuksessani. Alkoholi nimittäin stoppaa kropan muun toiminnan heti, kun keho alkaa polttaa alkoholia. En kuitenkaan usko enää jatkuvaan ehdottomuuteen vaan alkoholi saa kuulua elämääni jatkossakin, mutta ehkä hillitymmin kuin aiemmin. Tuleva tipaton tammikuu on ensimmäinen kuukausi vuosiin, kun otan nollatoleranssin alkoholin suhteen ja odotankin mielenkiinnolla, että mitä se tekee yleiselle fiilikselleni. Viimeksi olin pidemmän ajan yhtäjaksoisesti ilman vuonna 2013, joten onhan siitä aikaa…

Alkoholi kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja ihmistä, joka kieltäytyy juomasta, katsotaan vähän hassusti. Jopa kuskinakin pitäisi se muutama nyt voida ottaa. Alkoholin piikkiin laitetaan monia asioita ja sen avulla paetaan vastuuta – itsekin tehnyt muutamia typeriä asioita sen vaikutuksen alaisena. Uskon, että sen merkitys sosiaalisissa tapahtumissa vähenee vuosi vuodelta ja jossain vaiheessa se voi jäädä kokonaan pois. Jos tämä kokeilu onnistuu niin ehkä jatkossa voidaan odottaa useimmin näitä tipattomia kausia.

Katsotaan, mitä henkisiä ja fyysisiä muutoksia tipattomuus tuo tullessaan. Kuinka moni muu viettää tipatonta ja onko sitä jatkunut kenties jo pidempään?

Translation: Gonna be sober for a month. It will be hard but yet rewarding. 

Photo by Thomas Martisen